ASIAKKAAN TOIVEITA KUUNNELLEN KAUNIS JA TOIMIVA KOTI
ERILLISSUUNNITELMAT JA PÄÄSUUNNITTELU
Kauniin, toimivan ja yksilöllisen kodin saa jo rakennuslupavaiheen kuvilla. Rakentamisen aikaisella konsultoinnilla varmistetaan tällöin, että talotoimittajan työpiirustukset noudattavat ja tukevat rakennuksen arkkitehtuuria ja tilallisuutta. Kaikki rakentamisen kannalta olennainen -mutta vain olennainen- on pääpiirustuksissa. Luonnosvaiheen visualisointikuvat antavat suuntaa rakennuksen sisustus- ja kalustusmaailmalle. Visualisointikuvien tarkoitus on kuitenkin vain visualisiuda rakennuksen yleisilmettä, arkkitehtonista-, toiminnallista- ja tilallista ideaa.
Harmonisen kokonaisuuden saat valitsemalla lisäksi myös esimerkiksi karkean sisustus-, valaistus- ja pihasuunnitelman. Paketti on edullinen suunnitelemiimme kohteisiin, kun rakennuksen henkeä ja tunnelmaa on jo suunnitteluvaiheessa pohdittu. Myös asiakkaan mieltymykset ovat tulleet tutuiksi.
SUUNNITELMISTA KODIKSI/ RAKENTAMISEN AIKAINEN SUUNNITTELU
PÄÄSUUNNITTELU
RAKENNUSMÄÄRÄYSTEN MUKAAN RAKENNUSKOHTEELLA ON OLTAVA PÄÄSUUNNITTELIJA, JOKA VASTAA ERI ALOJEN SUUNNITELMIEN YHTEENSOPIVUUDESTA. OSANA PÄÄSUUNNITTELUA RATKAISEN YHDESSÄ LVIS- SUUNNITTELIJOIDEN KANSSA MM. TALOTEKNISTEN VETOJEN SIJAINTEJA.
RAKENTAMISEN AIKAINEN KONSULTOINTI
RAKENTAMISEN AIKANA ETEEN TULEE MONIA KOHTIA, JOISSA HALUTAAN ARKKITEHDIN NÄKEMYSTÄ JA KOKEMUSTA -ETENKIN JOS SUUNNITTELUKOKONAISUUS ON VALITTU VAIN L2 VAIHEESEEN ASTI.
TYÖPIIRUSTUKSET TULEVAT KYLLÄ TALOTEHTAILTAKIN, MUTTA ARKKITEHDILLÄ ON KOKONAISNÄKEMYS.
SUUNNITTELUKOKONAISUUS/
SUUNNITTELUN JA RAKENTAMISEN KUSTANNUKSET
* Prosentit antavat karkeaa suuntaa suunnittelun kustannuksista suhteessa rakentamisen kokonaisbudjettiin ilman tonttia. Kokonaisbudjettiin lasketaan mukaan oman työn ja rahoituksen osuus. Paremman arvion kohteesi suunnittelun hinnasta saat pyytämällä alustavaa tarjousta kohdetiedoilla.
Prosenttilukeman vaihteluväli on tasamaan budjettirakentamiskohteesta haastavan rinnetontin ratkaisuiltaan monimuotoisempaan rakentamiseen.
Rakentamisen kustannuksiin vaikuttavat suurelta osin valitut pintamateriaalit, kalusteet, tekninen taso ja kodinkoneet. Arkkitehdin suunnittelema talo ei tule talotehtaiden vastaavan tasoisia valmiita malleja kalliimmaksi. Kokemuksen pohjalta suunnittelemamme budjettikohteet ovat olleet suunnittelun kustannukset mukaan luettuina jopa vastaavia talotehtaiden malleja edullisempia. Yksilöllisen, tilallisesti ja esteettisesti toimivan talon jälleenmyyntiarvo on suurempi.
Rakentamisen kokonaisbudjetista*
Suunnittelupalvelun kokonaisuuden voitte valita toiveidenne mukaan ja täydentää esimerkiksi väri- ja materiaalipaletilla kesken suunnittelun
PIHA
PIHASUUNNITTELUSSA
MATERIAALIVALINNAT, PIHAN RAKENTEET, KASVIVALINNAT JA TILA-AIHEET TARKENTUVAT LUONNOSVAIHEEN
JÄSENTELYSTÄ.
VALAISTUS
VALO PIIRTÄÄ TILAN. VALAISTUSPERIAATTEIDEN POHJALTA SÄHKÖSUUNNITTELIJA PIIRTÄÄ VALAISTUSPISTEKUVAT.
ULKO- JA SISÄVALAISTUS
SISUSTUS
SUUNNITTELUN SISÄLTÖ VAIHTELEE KONSULTOINNISTA VÄRI- JA MATERIAALI-
KARTTAAN. HUONE-
KORTTEIHIN JA
KALUSTEVALINTOIHIN.
DETALJIT
ESIMERKIKSI TAKAN, PORTAIDEN JA KALUSTEIDEN MITOITUSPIIRUSTUKSET TOTEUTUSTA VARTEN
T2
KALUSTEKAAVIOT
IKKUNA- JA OVIKAAVIOT
HALUTUT DETALJIT TOTEUTUSTA VARTEN
T1
MITOITETUT
PIIRUSTUKSET RAKENTAMISEEN
IKKUNA- JA OVILISTAT
IKKUNALIITTYMÄT
RÄYSTÄSDETALJIT YM.
PÄÄPIIRUSTUKSET
RAKENNUSLUPAKUVAT
LUPAKUVIEN LIITTEET
ESITTELY RAKENNUS-VALVONNASSA
L2 ( JAETTUNA KAHTEEN OSAAN TARVITTAESSA)
LUONNOKSEN HIOMINEN YHDESSÄ VALMIIKSI SUUNNITELMAKSI. TALOTOIMITTAJIEN
KILPAILUTUS MAHDOLLINEN.
L1
TOIVEIDEN JA LÄHTÖTIETOJEN POHJALTA EHDOTUS RAKENNUKSESTA; NÄKYMIÄ, PIIRUSTUKSIA JA SELOSTUS
TARVEKARTOITUS
LÄHTÖAINEISTON LÄPIKÄYNTI
KARTTOJA, KUVIA, AJATUSKOLLAASIT TMS.
ALOITUSPALAVERI JA TONTILLA KÄYNTI
Tavoite
Tärkein tavoitteemme on suunnittella asiakkaan näköinen koti, kuitenkin niin ettei kompromisseja jouduttaisi tekemään toiminnan eikä estetiikan osalta. Toimiva koti on myös esteettinen.
Suunnitelman työstäminen
Työskentelemme 3D-mallin kanssa, johon yhdistyy saumattomasti käsin luonnostelu. Kynä on käden luontevin jatke. 3D- mallista saatujen visualisoitujen näkymäkuvien avulla suunnitelmaan tutustuminen on teille vaivatonta ja nopeaa. Luonnossuunnitelman ratkaisuihin on helppo perehtyä ja pohtia erilaisia ratkaisuja yhdessä. Kuvallinen kieli on kaikilla sama.
Yhteistyö
Tärkeintä onnistuneeseen lopputulokseen on suunnittelijan ja asiakkaan välinen yhteistyö. Parhaimmissa töissä puolet kiitoksesta on asiakkaan. Eläytyminen ja innostuminen suunnittelun aikana on tärkeää niin asiakkaalle kuin suunnittelijallekin.
Ohjelmistot
Archicad, Sketchup, Cetopo, Twinmotion, Photoshop, ym.
SIELLÄ MISSÄ SYDÄN
Kodin merkitystä ei voi liikaa korostaa. Jokaisella meillä on oma paikkamme, jossa viihdymme parhaiten. Vaikka ympäristö olisi puutteellinen, olemme taipuvaisia muokkaamaan siitä mieleisemme.
Koti on olotila, jota kannamme mukanamme. Paikka johon palaamme mielellämme ja kaipaamme poissaollessa.
arkTimlin Oy phone: 044-3075783 e-mail: info@arktimlin.fi
ARKKITEHTUURI. KOTI. LUONTO. YMPÄRISTÖ. KAUNEUS. TOIMIVUUS. ELÄYTYMINEN. UNELMOINTI. VAPAUS.
ARKKITEHTUURI. KOTI. LUONTO. YMPÄRISTÖ. KAUNEUS. TOIMIVUUS. ELÄYTYMINEN. UNELMOINTI. VAPAUS.
arkTimlin Oy phone: 044-3075783 e-mail: info@arktimlin.fi